sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kaapo Murros: Tampereen entisajan porvareiden kommelluksia



Tämä kirja on sellainen herkullinen pikku aarre jollaista löytää lähinnä kaupunginkirjaston varastosta ja antikvariaatista. Ei mikään suurteos sinänsä, mutta nautinnollinen löytö vanhojen aikojen ja ihmiselämän sattumuksien ystävälle. 1940-luvulla Kaapo Murros, kuka hän onkaan, on tutkiskellut Tampereen kaupungin vanhoja oikeudenpöytäkirjoja ja muita arkistopapereita, kaivellut niistä esiin eriskummallisia tapauksia ja kirjoittanut ne sangen paljon elävöitetyiksi tarinoiksi. Lopputulos, Tamperen entisaikojen porvarien kommelluksia (näyttäytyy joskus myös lyhyemmällä nimellä Porvarien kommelluksia) on oikeastaan tietokirjan ja romaanin välimaastoa. Ainakin epäilen, etteivät lähteenä olleet oikeudenpöytäkirjat kertoneet esimerkiksi kaikkea seuraavaa:

Taas hän kumminkin mulautti Ollia kohti tuikean katseen, aivan kuin varmistautuakseen siitä, tokko moukka edes ymmärtää, minkä rikoksen hän oli tehnyt satuttaessaan kätensä oikeaan herraan, mutta kun hän tapasi vastassaan vakavasti vääjäämättömän katseen, niin hän lopultakin käsitti kohdanneensa sellaisen miehen, joka ei sietänyt minkäänlaisia herramaisia etuoikeuksia.
– Mitä sinulla on asiaa? – hän kysyi vihdoin myrtyneenä.
 Olli toi hänelle luutnantin kirjoittaman kirjeen. Herra luki sen hitaasti, luki vielä toiseenkin kertaan ja alkoi taas kumartua papereihinsa ja kirjoittamaan. Ja Olli istuutui kärsivällisesti vieläkin odottelemaan. Pitkän ajan päästä herra vihdoin ärähti:
– Pistä puumerkkisi tuohon!
Olli astui lähemmäksi:
– Mikä paperi se on? tiedusti hän.
– Mitä se sinuun kuuluu? Pistä puumerkkisi tuohon! – tuhahti herra ärtyisesti ja tarjosi Ollille hanhensulkaa.

Tai sitten kaikkia yksityiskohtia seuraavastakaan:

Mikko luuli tietenkin saavansa aikaan jotakin pahennusta aviopuolisoiden kesken, mutta epäonnistui kokonaan. Emäntä tunsi miehensä, samoin kuin koko kaupunkikin tunsi, sellaiseksi, joka ei ollenkaan vaimoväen liepeillä kekkaloinut, ja tunsi kaimansakin sekä ymmärsi juorun vallan perättömäksi. Mutta hän tuli kuitenkin Kustaa Maurille sanoneeksi, että semmoisia se Mikko höpötteli, mutta nauroi vain sovittavasti jutun päätökseksi.
Kustaa Mauria tuommoinen asiaton akkamaisuus kuitenkin ällötti ja suututti, ja sopivan tilaisuuden tullen hän livautti Mikkoa tukevasti korvalle, niin että Porin marssi soi pitkän aikaa tämän korvissa. Korvapuusti oli nimittäin niihin aikoihin varsin tavallinen ja usein tepsiväkin keino keskinäisten välien selvittelemiseksi.
Mikkoa näin saatu kuritus jurni, vaikka hän olikin sen hyvin ansainnut, mutta luontoa hänessä ei ollut nyrkkinsä takana eikä paljon voimaakaan. Siksi hän odotteli toisenlaista vuoroa kostaakseen.

Jonkin verran tekijän omaa eläytymistä ja elävöittämistä on tainnut olla faktojen kertomisen ohella matkassa. Mutta se ei suinkaan haittaa, sillä tällaisen kirjan arvo on näissä hauskoissa jutuissa ja kummallisissa sattumuksissa sekä siinä entisajan Tampereen hengessä, jonka se tuo esille, ei siinä onko jokainen yksityiskohta tosi ja lähdeviitoitettu. Tämä tuntuu vähän siltä kuin kuuntelisi jotain vanhaa ukkoa joka piippu suussa istuu ovenpielessä ja kertoo jutun toisensa perään kaikesta siitä, mitä on elämänsä aikana nähnyt vain istumalla siinä ja katsomalla kaupungin elämänmenoa. 

Nautin myös siitä, että tässä on Tampereen vanhempaa historiaa kuin yleensä saa lukea. Tampereen historiahan esitetään yleensä suunnilleen seuraavasti: "Kustaa III perusti sen 1700-luvun lopulla, ja sitten James Finlayson perusti tehtaan, tuli työläiskaupunki ja sitten olikin jo 1900-luku, yleislakko ja kansalaissota." Tämän kirjan tarinat ovat kuitenkin enimmäkseen 1700-luvun lopusta ja 1800-luvun alusta, ajalta jolloin Tampereella oli lähinnä kourallinen kauppiaita ja käsityöläisiä (jotka eivät millään olisi tahtoneet laittaa liikkeidensä yläpuolelle kylttejä), ja korkeintaan jokin paperipruukki jossain yrttitarhan nurkalla vähän näkyy tai jokin varhaisaikojen patruuna toikkaroi humalassa. 

Vaikka kansanmiesten henki ei tunnu vuosikymmenestä toiseen paljon muuttuneen, on sentään virkistävää muistaa, että kaupunki on ollut jo ennen puuvillatehtaan suuraikoja ja että Tampereelta löytyy muutakin kuin tehtaiden ja kansalaissodan historiaa. Tästä kirjasta löytyy niin yrityksiä terveyslähteiden löytämiseksi, yrttitarhan kukkien ryöstöä kuin venäläisten leipien varastamista Suomen sodan tiimellyksissä. Kelpo kirja sellaiselle, joka pitää kummista ja eloisista pikku sattumuksista ja tarinoista historian uumenista, tai tahtoo lukea muunkinlaista Tampereen historiaa kuin ne perusjutut.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Keskustelutilaisuus E.T.A. Hoffmannin "Yökappaleista" Helsingissä 22.3.

Pahoittelut siitä etten ole kirjoittanut tänne vähään aikaan, syynä lähinnä kiire ja sairastaminen. Nytkin käyn vain laittamassa pienen mainospalan kirjatapahtumasta, vaikka toivonkin että myöhemmin tällä viikolla ehdin kirjoittaa myös viime aikoina lukemistani kirjoista.

Tasan kuukauden päästä, to 22.3.2012, on Goethe-instituutissa Helsingissä keskustelutilaisuus E.T.A. Hoffmannin Yökappaleista. Tuo teos on kahdeksan kertomuksen kokoelma Hoffmannilta, 1800-luvun alussa kirjoittaneelta saksalaiselta kauhuromantiikan ja -fantasian mestarilta. Tästä kirjasta tulen minäkin täällä kirjoittamaan kunhan olen ehtinyt lukea joululahjaksi saamani kirjan kokonaan. Toistaiseksi olen nautiskellut siitä vähitellen - ja kovin tiuhaan tahtiin en sitä uskaltaisikaan lukea, siksi hyytävän vaikuttavia nuo kertomukset ovat.

Ote kirjan esittelytekstistä: "Yökappaleita on kahdeksan kummallisen kertomuksen kokoelma, jossa syvämietteisyys ja hulluus kulkevat käsi kädessä. Kertomusten laatija, saksalainen romantikko E.T.A. Hoffmann (1776-1822), on eräs keskeisimmistä ja taatusti yksi omperäisimmistä innoittajista monille modernin fantasia-, kauhu- ja jännityslajityyppien edustajille.
Hoffmannin kirjallista tuotantoa yhdistää yksi yleinen aihe: ihmisen ahdinko alati uhkaavan tunnistamattoman kaameuden edessä. Tarinoissaan hän pyrkii esittämään epänormaalin ja käsittämättömän käsitettävässä muodossa, mikä herättää lukijassa kauhistuttavan tietoisuuden ihmispsyyken pimeästä puolesta. Todellisuuden ja unimaailman käyminen yksiin ja hallusinaation kaltaiset visiot avaavat näkymän jonnekin sellaiseen kätkettyyn tilaan, johon meillä ei tavallisesti ole pääsyä: painajaiseen arkitodellisuuden tuolla puolen." 


Lisää tietoa tapahtumasta Goethe-Institutin sivuilta.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Sven Hirn: Huvia ja herkkuja

Sven Hirn on ansiokkaasti tutkinut ja tallentanut Suomen huvin, viihteen ja esittävän taiteen historiaa hyvin monipuolisesti, ennen kaikkea itsenäisyyttä edeltävältä ajalta. Huvia ja herkkuja: Helsinkiläistä hotelli- ja ravintolaelämää ennen itsenäisyyden aikaa (2007, SKS) on jokseenkin sitä, mitä nimi lupaa. Siinä käydään läpi Helsingin hotelli- ja ravintolaelämää ja niihin liittyvää huviohjelmaa (ennen kaikkea musiikkia, kaikenlaisia esiintyviä artisteja sekä operetteja) ajalta ennen Suomen itsenäisyyttä, käytännössä ennen kaikkea 1830-luvulta lähtien.

Tämän kirjan en olisi ollenkaan toivonut loppuvan, niin hauskaa oli lukea kaiken maailman ravintola- ja hotelliyrittäjistä, tarjottavista ja kaikennäköisestä esittävästä viihteestä, joita ruoan ja viihtymisen seuraksi tarjottiin. Esille pääsevät niin Hård Gustaf Nathanin herkulliset ruoat jotka ihastuttivat Topeliuksen, operetin ja varieteen ensimmäiset vaiheet Suomessa kuin Grand Hôtel Fennia talvipuutarhoineen - ja paljon muuta. Tekstin lisäksi kirjassa on runsaasti kuvia rakennuksista, esiintyjistä, käsiohjelmista, mainoksista – kaikennäköisestä ihanan vanhanaikaisen viehkeästä sekä väliin hiukan paheellisesta. Sisäkansissa oli ilokseni myös 1800-luvun lopun Helsingin kartat, joihin oli merkitty kaikki kirjassa esille tulevat keskeiset ravintolat ja hotellit.

Olen aiemmin lukenut Hirniltä kiertueteatterin historiaa käsittelevän Alati kiertueella, joka oli sisällöltään hyvin kiinnostava mutta kirjoitusasultaan vähän kankea. Siihen nähden hänen kirjoitustyylinsä oli muuttunut sujuvammaksi ja vetävämmäksi, teksti oli miellyttävää ja kepeää kuin paraskin operetti ja sitä oli ilo lukea muunkin kuin itse asiasisällön takia, vaikka siellä täällä sanavalinnoissa näkyykin ettei suomi ole hänen äidinkielensä.

Minusta on aivan mainiota, että Hirn on kirjoittanut niin paljon tällaisesta viihteen, huvien ja herkkujen historiasta – sekinhän on Suomen ja aiempien sukupolvien elämän historiaa ja antaa monipuolisemman kuvan maastamme ja menneisyydestämme kuin pelkät savupirtit, sortovuodet, kotirintamat ja Mannerheimit, joita useimmiten tunnutaan historiasta puhuttaessa pyörittävän. Kaikki kunnia siis Hirnille tästäkin värikästä menneisyyttämme kuvaavasta kirjasta! Kun tätä luki, olisi vain tahtonut mennä johonkin noista vanhoista ravintoloista siemailemaan hyvää viiniä samalla kun kuuntelisi operettiesitystä tai mitä lie ihanaa artistia. Lisää tällaista!