Kerstin Gier: Rubiininpuna

Kerstin Gierin Rubiininpuna (Rubinrot, alkuperäinen 2009, suomennos 2012, Gummerus) on aikamatkustusfantasiaa ja Rakkaus ei katso aikaa -nimisen trilogian ensimmäinen osa. Tuo trilogian nimi on minusta vähän harhaanjohtava, koska ei ainakaan tässä ensimmäisessä osassa ensisijaisesti rakkaudesta ole kyse, vaikka romantiikkaa onkin mukana. Kirja on kirjoitettu nuortenkirjaksi mutta innostaa kyllä yhtä lailla tällaista vähän aikuisempaakin lukijaa (tykkään kyllä yleensäkin nuorten- ja lastenkirjoista). Tuntuu tavallaan hassulta että saksalainen kirjailija sijoittaa kirjansa Englantiin, minua aina vähän ärsyttääkin se nykyajan taipumus pitää kaikkea englanninkielisten maiden juttuja niin paljon parempina kuin muiden. Minulle tämä kirja olisi kelvannut hyvin Saksaankin sijoitettuna. Mutta toisaalta, ei ole mitään syytä miksi kirjailijan pitäisi aina sijoittaa kaikki historiaa liippaavat tarinat oman maansa historiaan, joten sijoittakoon Gier kirjansa aivan mihin maahan häntä haluttaa, minä luen sen joka tapauksessa innolla.

Päähenkilö on 16-vuotias Gwendolyn, joka kuuluu outoon sukuun: osalla sen jäsenistä on aikamatkustusgeeni, jonka periytymistä ei tunneta mutta jonka kantajien syntymäpäivät on laskettu etukäteen. Gwendolynin snobbailevan Charlotte-serkun on määrä periä geeni, joten Gwendolyn on viettänyt hyvin tavallista tytön elämää eikä häntä ole koulittu pienestä pitäen tuntemaan entisaikojen tapoja ja tapahtumia, jotta osaisi sitten aikamatkailla viimeisen päälle. Mutta asiat eivät menekään ihan niin kuin on odotettu. Gwendolynille selviää pian, etteivät suvun salaisuudet rajoitu tähän aikamatkailuun, vaan koko hommassa on paljon monimutkaisempia salaisuuksia ja menneisyydessä on tapahtunut asioita, joista kukaan ei tahdo hänelle paljon kertoa, mutta jotka selvästi vaikuttavat hänen kohtaloonsa erittäin paljon. 

Kirjan aikana tehdään useita pieniä aikamatkoja mm. 1700-luvulle ja 1900-luvun alkuun. Oikeastaan tässä kirjassa ei kauheasti edes vaikuta se, mihin maahan tarina sijoittuu, vaan nuo eri aikakaudet ovat tärkeämpiä. Ainut historiallinen henkilö, joka tavataan, on salaperäinen St. Germainin kreivi. Kirja on kirjoitettu todella vetävästi, ja luin sen loppuun yhdessä vuorokaudessa vaikka välissä oli sentään työpäivä – en vain malttanut lopettaa lukemista muuten kuin silloin, kun oli pakko. Tämä trilogian ensimmäinen kirja oikeastaan vasta pistää tapahtumat liikkeelle, joten tarina loppui silloin kun kaikki alkoi käydä todella mielenkiintoiseksi. Nyt sitten odotan kiihkeästi, että seuraava osa Safiirinsini suomennettaisiin. Vaikka kai minä voisin yrittää lukea sen saksaksikin, kieli ei ole niin vaikeaa ettenkö siitä selviäisi, mutta toisaalta tämä on sellainen kirja, jota on niin kiva lukea helposti ja ahmien, joutumatta yhtään näkemään vaivaa vieraan kielen vuoksi. Katsotaan siis.

Gwendolyn on kiva päähenkilö, hän on tarpeeksi tavallinen ettei lukijan tarvitse olla minun kaltaiseni kirjojen kanssa elävä historiafriikki, vaan kuka tahansa voi aloittaa Gwendolynin kanssa samalta tasolta. Toisaalta hän ei ole mitenkään tyhmä tai ärsyttävä ja hänellä on luonnetta, joten hänen kanssaan viihdyin minäkin. Minusta on tosi kiva, että kirjoitetaan myös tällaista hyvin kirjoitettua fantasiaviihdettä, jossa on oikeasti tarina ja mielenkiintoiset henkilöt eikä sisältö ole mitenkään tyhmää vaikkei se ole vaikeaakaan. Ettei kaikki nuorisoviihde ole jotain Twilight-huttua jossa juoni koostuu "Oi, Edward!" / "Oi, Bella!" -huokailusta ja päähenkilöllä on yhtä paljon järkeä ja persoonallisuutta kuin ameeballa (nyt pääsen varmaan joidenkin ihmisten inholistalle, mutta kun nyt kerta kaikkiaan vihaan kyseistä kirjaa sydämeni pohjasta). Ja että tällaisilla jännittävillä nuortenfantasiatarinoilla historiasta voi kirjoittaa vetävästi ja mielenkiintoisesti myös sellaiselle joka ei välttämättä halua lukea 500-sivuisia eepoksia; ja toisaalta minunkaltaisillenikin lukijoille on tarjolla sitä kevyempää viihdettä johon keskittyä silloin kun mieli haluaa kunnon jäätelöannoksen.

Plussaa myös ihanan kauniista ja sisältöön mainiosti sopivasta kannesta!

Marina Fiorato: The Venetian Contract

Marina Fioration The Venetian Contract (julkaistu 2012,  kustantaja John Murray) sijoittuu renessanssiajan Venetsiaan ja Konstantinopoliin. Nuori turkkilaisnainen Feyra, joka toimii sulttaanin haaremin naisten epävirallisena lääkärinä, päätyy yllättävien tapahtumakulkujen kautta Venetsiaan, jossa kauhistuttava ruttoepidemia puhkeaa. Feyra yrittää auttaa ruttouhreja oman tietämyksensä avulla ja samalla pitää piilossa turkkilaisen syntyperänsä, joka aiheuttaa kauhistusta ja vihaa venetsialaisissa. Samalla nuori venetsialainen lääkäri Annibale taistelee vanhakantaisia lääkäreitä ja heidän taikauskoisia perinteitään vastaan löytääkseen niin ikään parannuksen ruttoon. Venetsian il Doge, Sebastiano Vernier, puolestaan määrää arkkitehti Palladion rakentamaan upean katedraalin, jotta Jumala säästäisi Venetsian kansan tältä vitsaukselta. Kaikkien näiden tiet kohtaavat, ja itä ja länsi pystyvät opettamaan toisilleen uutta.

Pidin tästä kirjasta valtavasti. Fiorato kirjoittaa todella hyvin, juoni kulkee sujuvasti ja samalla hän onnistuu loihtimaan esiin renessanssiajan maailman runsaine, elävine ja todentuntuisine yksityiskohtineen. Hän on totisesti tutkinut ajasta ja paikasta muutakin kuin tutut kliseet ja onnistuu taitavalla kirjoittamisellaan viemään lukijan toiseen aikaan ja paikkaan aivan kokonaan. Henkilöt ovat mielenkiintoisia, ja myös tarinan romanttinen puoli (sellainenhan tässä on, en spoilaa ihan valtavasti näin sanomalla kun takakannessakin lukee enemmän) toimii hyvin ja uskottavasti. Siihen olisin tosin ehkä kaivannut vielä vähän enemmänkin kehittelyä. Feyra on todella mielenkiintoinen sankaritar, joka ei tunnu yhtään kliseiseltä siitä huolimatta, että on nykyisille historiallisille romaaneille tyypillisesti vahva ja älykäs ja kaunis nainen jolla on jotain erityistä (Feyran tapauksessa lääkärintaidot). Tykkään myös siitä, miten tässä on tuotu mukaan Ottomaanien valtakunta ja islamilaisessa maailmassa tuolloin Eurooppaa korkeampi tieteen ja taiteen taso. Sekä Venetsian että ottomaanien kulttuuria kuvaillaan rehellisesti, tuoden niin kauniit kuin inhottavatkin puolet esille. Olisin kyllä tykännyt, jos Konstantinopolissa olisi vietetty vähän enemmänkin aikaa.

Vaikka tautien historia ei ehkä useimpien mielestä ole mitenkään hohdokkain aihe, niin todellisuudessahan taudeilla on ollut melkoinen merkitys historiassa ja ihmiselämässä, ja Fiorato tekee taistelusta ruttoa vastaan yhtä kiehtovan kuin jonkin eeppisen fantasiaromaanin taistelut Suurta Pahaa vastaan. Vaikutelmaa vielä lisäävät satunnaiset viittaukset ilmestyskirjaan hevosineen. Johtuu ehkä osittain siitä, etten tunne renessanssia, Venetsiaa ja Ottomaanien valtakuntaa ollenkaan yhtä hyvin kuin vaikka 1800-luvun Eurooppaa, mutta minulle tuli todella vahvasti samanlainen olo kuin jotain todella hyvää fantasiaromaaniakin lukiessa. Sillä erotuksella että tämä kertoo sellaisista historian asioista jotka ovat tapahtuneet, vaikka juuri Feyraa ja Annibalea ei ehkä ollutkaan olemassa (Palladio sen sijaan on historiallinen hahmo).

Minua tosin hämmensi se, että olen siinä käsityksessä että rutto yleensä tappoi todella nopeasti, korkeintaan muutamassa päivässä, mutta tässä tuli joissain kohdissa sellainen vaikutelma, että ruttosairaat potivat tautiaan todella pitkiäkin aikoja. En tiedä, luinko ne kohdat vain huonosti tai onko Fiorato ilmaissut jotkin asiat epäselvästi niin että sellainen vaikutelma tuli hänen tarkoittamattaan. Mutta jos 1500-luvun lopulla on rutto saattanut kestää myös pitkään, niin olisi ollut hyvä tuoda se selvästi tekstissä esillä, koska yleinen käsitys lienee sama kuin minullakin eli että rutto tappaa äkkiä. Fiorato vaikuttaa yleisesti ottaen tehneen tutkimuksensa hyvin, joten varmaan hänellä tässäkin on oikea tieto. Ehkä joskus perehdyn itse asiaan niin hyvin että tiedän miten ruton keston laita oli, ja jos joku tietää minua paremmin niin saa valistaa!

Joka tapauksessa aivan upea historiallinen romaani, ja nyt haluan kyllä lukea Fioraton muitakin kirjoja. Ja lukea lisää renessanssista.